tiistai 28. tammikuuta 2014

6.12.2011

Linnan juhlat jäivät väliin kun posti hukkasi,taas kerran, kutsukirjeeni.

Juhlista kirjoiteltaneen taas populistisesti, kuinka paljon tähän
kuluu rahaa ja miten tämä raha voitaisiin käyttää vaikka työttömien
hyväksi.

Juhlien budjetti on 265 000 euroa; tällä summalla kuukausittaista työttömyyskorvausta
voitaisiin korottaa vain noin kymmenen senttiä - laskematta välillisiä työllistäviä vaikutuksia.

Puolustusvoimien toimintamenoksi on esitty ensi vuodelle 1,7 miljardia euroa -
se on noin 8000 euroa jokaista suomalaista työtöntä kohti.

Keskituloisen, 2400 e/kk ansaitsevan veroista menee puolustusministeriölle ja
sotilaalliseen maanpuolustukseen 250 euroa vuonna 2012. (Lähde: www.verokuitti.fi)

En kritisoi tuota summaa. Olen vain tottunut panos-tuotto -ajatteluun, joten mietin
mitä sillä saadaan - paitsi jonkinlainen tae sotilaallisesta turvallisuudesta?

Neljä viidestä miehestä suorittaa ase- tai siviilipalveluksen (2009)
Mitä tämä 80% ikäluokasta oppii, paitsi ottamaan oikean ennakon ampuessaan
rynnäkkökiväärillä suihkukoneita alas? Itse suoritin ensiapukursseja, mutta
tämäkin vain siksi, koska palvelin autokomppaniassa.

Opin myös, että ydinkatastrofi Opin myös, että ydinkatastrofi onvaarallinen juttu
ja ydinhälytyksen sattuessa pysytään sisätiloissa ja huuhdellaan
aktiiviset hiukkaset iholta vedellä ja saippualla!

Puolustusvoimien tehtävää voisi laajentaa huomattavasti.
Tavoitteena voisi olla:

  • kansalaistaitojen opettaminen lähes koko ikäluokalle
  • kantahenkilökunnan ja varusmiesten käyttö erilaisissa yleishyödyllisissä tehtävissä
  • suojelun ja jälleenrakennuksen tietotaidon vienti ulkomaille

Osa nykypäivän uhkista on globaaleja, kuten ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit, pandemiat,
ydinkatastrofit - mutta joihin silti joudutaan reagoimaan lokaalisti.
Lisäksi ongelmia ovat mm. syrjäytyminen, vanhusten- ja terveydenhuollon resurssien riittämättömyys, välinpitämättömyys.

Ikäluokalle voitaisiin opettaa perusasioita suojelusta ja toiminnasta kriisitilanteissa, psykologiaa,
vanhustenhoitoa - samalla tarjoten jonkinlaisia perustaitoja elämää varten - lisäten itseluottamusta.

Jako siviilipalvelusmiehiin, varusmiehiin ja aseetonta palvelusta suorittaviin voitaisiin unohtaa.
Jokaiselle riittäisi varmaan opittavia asioita intressien ja kykyjensä mukaan.
Voitaisiin puhua Suomen Suojeluvoimista kokonaisuutena.

Suojeluvoimat tarkoittaisi nykyistä kantahenkilökuntaa sekä kansalaispalvelustaan suorittavia miehiä ja
naisia.

Poliisilla ja pelastuslaitoksella on paljon tehtäviä, joita voisi siirtää Suojeluvoimille. 
Näin poliisi voisi keskittyä ydinosaamisalueeseensa ja samalla kansalaispalvelustaan suorittavat voisivat
suorittaa "työharjoittelua"
Suojelusvoimat olisi siis "ilmainen" resurssi vaikka poliisin ja terveydenhuollon apuna.

Esimerkkinä: liikenteen ohjaus onnettomuuksissa, järjestyksenvalvonta, pelastuslennot PV:n
koptereilla, kun Medi-Heliin ei ole varaa. Haavakoiden jäljittäminen hirvikolareiden jäljiltä.
Luonnonsuojelu, lasinsirujen ja huumeruiskujen kerääminen
uimarannoilta.
Tukihenkilötoiminta vanhuksille. Internetin valvonta.

Kun taidot opetettaisiin koko ikäluokalle ja näitä harjoitettaisiin käytännössä yhteiskunnassamme,
niin tämä lisäisi hyvinvointia, ei vaarantaisi puolustustamme ja ei toisi edes lisää kuluja.


Tällainen kokonaisvaltainen koulutus ja harjoittaminen toisi Suomelle mainetta "suojelun
suurvaltana" ja uuden vientituotteen meille.
Meillä on muutenkin jo kokemusta rauhanturvaamisesta, hyvä maine tietotekniikkayhteiskuntana.
Olemme jälleenrakentaneet Suomen sotien jälkeen ja jopa hoitaneet vuoden 1918 traumat.

Tältä pohjalta pystyisimme varmasti mobilisoimaan "moraalisen toiminnan joukkoja" kriisialueille.
Terveydenhuoltajia akuuttiin vaiheeseen. Pioneereja nopeaan ensisuojien rakentamiseen.
Psykologeja kriisiapuun. Tietotekniikan, rakennusalan ja lääketieteen ammattilaisia toipumiseen ja kestävään kehitykseen.

Kun yhteiskunnan rakenteet muuttuvat, niin myös sen puolustus- ja suojelurakenteiden tulisi kehittyä mukana.